Uusi pyörätie Ikeaan! Lempääläntien toinen puoli pyörille ja kävelylle
Hyviä uutisia Peltolammin, Multisillan, Vuoreksen, Koivistonkylän asukkaille, ja kaikille muille jotka kulkevat Lahdesjärvelle päin. Nimittäin Lempääläntiestä tultaneen ennen pitkää lohkaisemaan toinen puoli ajoradasta pyöräilyn ja kävelyn käyttöön. Asiasta ei ole vielä päätöksiä, mutta valmistelu ja poliittinen prosessi on hyvällä mallilla.
Alla reitti kartalla
Muutoksia autoliikenteeseen ei käytännössä tule, sillä toinen puoli on jo nyt suljettu liikenteeltä vedenpuhdistamotyömaan vuoksi (kuva suljetusta tiestä yllä). Tie on ollut todella pahalla vajaakäytöllä. Se on ollut ennen moottoritietä vilkas pääväylä Lempäälään. Moottoritien rakennuttua väylä on jäänyt hyvin vähälle käytölle, eikä neljä kaistaa helpota liikennettä mitenkään.
On siis kaupunkilaisten kannalta hyvä, että turhaksi jääneet kaistat laitetaan hyötykäyttöön. Niille tulee nimittäin yksi hyvälaatuisimmista pyöräteistä ja kävelyteistä mitä Tampereella on. Tarvetta on, sillä nykyinen reitti on todella heikkotasoinen. Peltolammia kehitetään tulevaisuudessa paljonkin, ja tämä on hyvä startti!
Kun epänormaali on normaalia: Sankaritoimittaja Lauri Nurmi
Erikoisen juonteen saagaan on tarjonnut Iltalehden sankaritoimittajaksi tituleerattu Lauri Nurmi.
Hänellä oli paljastuksen jälkeen hyvin kiire puskea oma kehyksensä julkisuuteen: Kaikki on normaalisti.
Jos pääministeripuolueen pitkäaikaisen rahoittajan yritys- ja omistuspiiri liittyy ensin noin 120 miljoonan euron valtion operaatioon, ja sen jälkeen toisen yrityskytkennän kautta 35 miljoonan euron areenatukilupaukseen kolme kuukautta Garden-kehittäjäksi tulon jälkeen, ja asianosaiset kieltäytyvät ensimmäisinä päivinä median haastatteluista, toimittajan ensimmäinen refleksi ei voi olla "kaikki on normaalia". Päin vastoin, silloin vallan vahtikoiran täytyy valpastua.
Tämä flegmaattisuus valitettavasti painaa lommon Nurmen integriteettiin silmissäni.
Kun epänormaali on normaalia: Juho Romakkaniemi
Toinen erikoinen sivujuonne oli Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen, entisen Kokoomusnuorten puheenjohtajan ja EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen kabinettipäällikön, ulostulo. Romakkaniemi jakoi Nurmen analyysiä lukusuosituksena ja totesi että asiasta "kirjoitetaan ja jauhetaan" ilman sisältöä.
Mikäli edellä mainitsemani ja lähteyttämäni seikat eivät ole sisältöä, niin mikä sitten?
Ennen kaikkea hämmästytti se, että kauppakamarin toimitusjohtaja vähättelee näin räikeän epäreilua kilpailukentän vääristämistä.
Vantaan halli on hakenut tukia virallisia kanavia pitkin ja saanut vastauksen, ettei tällaista avustusta ole haettavissa. Kokoomusvetoinen Garden Helsinki sai 35 miljoonan euron poliittisen tukilupauksen reittiä, jonka julkinen jälki vie hallituksen budjettipöytään eikä normaaliin OKM-avustusprosessiin.
Kauppakamarin toimitusjohtajan luulisi puolustavan tasaista kilpailukenttää. Ei valtiojohtoista voittajien valintaa. Markkinataloudessa kilpailukentän pitää olla tasainen, läpinäkyvä ja ennakoitava. Sen ei pidä riippua siitä, kuka tuntee kenet, kuka käy missä säätiössä ja kenen hanke osuu oikeaan riihipöytään.
Koska asia on selvästi Romakkaniemelle ok ja business as usual, minulla markkinavihreänä nousi todella kulmakarvat ylös.
Olen aktiivisin Threadsissa
@laurinevanpera










































