Appelsin, Abreu, huoltovarmuus ja liha

Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin kritisoi kolumnissaan Anna Abreuta hänen päätöksestään tarjota keikallaan vain kasvisruokaa. Samoin noottia saa Helsingin kaupunki, sillä Helsinki on päättänyt puolittaa päiväkodeissa ja kouluissa tarjotun lihan vuoteen 2030 mennessä.

Ennen kuin perkaan kirjoituksen faktapohjan, katsotaan lyhyesti retoriikkaa. Appelsinin kolumni on taitavasti rakennettu, ja askel askeleelta nostaa lukijan tunnelatausta. Tarinassa on pahis, uhri ja sankari.

Pahis on kaupunkilaiselitti: Abreu, Sinnemäki, Helsinki. Uhri on tavallinen suomalainen maanviljelijä joka tekee pitkää päivää. Ja lapsi, jolle kouluruoka on päivän ainoa ateria. Sankari on liha itse: Suomalainen selviytymisen symboli, joka on pitänyt köyhät perheet elossa katovuosina.

Hormuzinsalmi, sota, öljyn hinta. Entä jos itämeri suljetaan? Pelko kasvaa tekstin edetessä kappale kappaleelta.

Ja turvastama? Se on lihapulla.

Ja faktoihin.

Appelsin on oikeassa, että huoltovarmuus on etenkin nykymaailmassa vakava kysymys, ja olen pitänyt teemaa tapetilla mm. Tampereen kaupunginvaltuustossa.

Onneksi Suomen huoltovarmuudesta ja maataloustuotannosta on hyvin paljon tutkimusta. Appelsinin pääväite oli, että Suomi on saari, ja jos Itämeri sulkeutuu, olemme pulassa ilman lihaa. Perataan väite. Mitä Itämeren yli siis tuodaan?

Riippuvuus valkuaisrehusta

Suomen lihantuotanto on rakenteellisesti riippuvainen tuontipanoksista: täydennysvalkuaisrehun omavaraisuusaste on vain 15–23 prosenttia Lähde1. Suomeen tuodaan noin 160 miljoonaa kiloa soijaa, valtaosa eläinrehuksi Lähde2. Yli 95 % maahan tuodusta soijasta menee rehuteollisuuteen, pääosin sikojen ja siipikarjan rehuihin Lähde3

70 % peltoalasta tuottaa eläinten rehua

Suomen kokonaispeltoala on noin 2,3 miljoonaa hehtaaria. Valtioneuvoston selvityksen mukaan noin 70 prosenttia tästä alasta on rehuntuotannon käytössä Lähde4. Suomen peltoala on rajallinen, ja kasvukausi on lyhyt.

Peltoahan meillä riittää. Vaan riittääkö lannoitteita?

Riippuvuus lannoitteissa

Suomi tuottaa 80 % ruoastaan, mutta pääosin ulkomaisilla tuotantopanoksilla (polttoaine, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet) Lähde5.

Yaran Suomessa valmistamat lannoitteet pohjautuvat yhä suurelta osin venäläiseen ammoniakkiin Lähde6, ja Euroopan riippuvuus venäläisistä lannoitteista on jopa kasvanut sodan jälkeen Lähde7. Atte Harjanne (vihr.) on nostanut asian tapetille

Ja noista ulkomaisista panoksista valtaosa ei tuota suoraan ihmisravintoa — ne kiertävät eläinten kautta massiivisin häviöin.

Kuinka massiivisin?

Muuntosuhteet: Fysiikan lait eivät suosi lihaa

Naudanliha muuntaa rehun proteiinista ruoaksi noin 3 %. Maito 14 %, possu 10 %, kananliha 21 %, kananmunat 30 %. Lähde8 Loppu hukkuu luihin, ulosteiksi, hukkalämmöksi.

Vääjäämätön loppupäätelmä

On Appelsinilta älyllistä epärehellisyyttä väittää, että suurin uhka huoltovarmuudelle olisi yksittäinen vegaanikonsertti tai koulujen ruokalistat. Todellinen uhka Suomen ruokaturvalle on maataloutemme kriittinen riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista: tuontienergiasta, ulkomaisista lannoitteista ja rehuvalkuaisesta. Lihantuotanto, joka nojaa globaaleihin toimitusketjuihin, on kriisitilanteessa kaikkea muuta kuin omavarainen.

Jos huoltovarmuus tarkoittaa kykyä ruokkia suomalaisia kotimaisella ruoalla, juuri nyt järjestelmämme tekee sen mahdollisimman tehottomasti ja kalliisti.

Sitran selvityksen mukaan kasviproteiiniin siirtyminen pudottaisi viljelymaan tarpeen neljännekseen nykyisestä liha- ja maitotuotannon vaatimasta alasta Lähde9. Samaan tulokseen päätyi myös Valtioneuvosto Lähde4. Tämä tarkoittaa myös radikaalia riippuvuuksien katkomista ulkomaisista tuotantopanoksista.

Totta on myös se, että osa valkuaiskasvisadoista on ihmiskäyttöön kelpaamatonta, ja kelpaa eläimille. Samaten laiduntaminen on tapa muuttaa nurmimaata eläinproteiiniksi. Huoltovarmuutta rakennetaan monipuolistamalla.

Maanviljelijöistä

Haluan tehdä yhden asian selväksi: Maanviljelijät eivät ole syyllisiä, vaan uhreja. He tekevät työtä järjestelmässä, jonka on rakennettu vuosikymmeniä sitten toisenlaiseen maailmaan. Ja kuten lopettamistilasto kertoo, helppoa ei ole. Ei todellakaan.

Jos haluamme oikeasti arvostaa maanviljelijöitä, annetaan heille edellytykset siirtyä tuotantoon, joka ei romahtaisi ensimmäisenä kriisissä. Itse olen hyvin valmis maksamaan – ja maksankin – suomalaisesta ruoasta ja huoltovarmuudesta.

Lifestyle- ja mukavuustuista en ole valmis maksamaan. Valtion ydintehtävä ei ole tukea elämäntapavalintoja kuten lihansyöntiä. 77% EU:n maataloustuista menee eläintuotantoon tai rehuksi

Maatalousjärjestelmäämme pitäisikin kehittää aidosti omavaraiseksi: lifestyle-painotuksesta huoltovarmuutta palvelemaan.

Maanviljelijä, joka kasvattaa härkäpapua, hernettä tai viljaa suomalaiseen elintarvikekäyttöön, tekee enemmän Suomen huoltovarmuuden eteen kuin maanviljelijä, joka kasvattaa tuontisoijalla ruokittua broileria. Se on fysikaalinen fakta. Suomalainen kasvisruoan viljely on isänmaallista, kansakuntamme riippuvuutta vähentävää ja huoltovarmuutta parhaimmillaan.

Insinöörikansasta tunnekansaksi

Nostan Appelsinille hattua. Hän tunnistaa jakolinjat Suomen kansassa, ja iskee sinne missä raha ja näyttökerrat ovat.

Teksti ottaa tärkeät ja käytännölliset aiheet: kansallisen huoltovarmuuden, ruokaturvan ja omavaraisuuden, mutta irrottaa ne datasta ja rationaalisesta keskustelusta. Sen sijaan nämä tärkeät teemat valjastetaan kulttuurisodan aseiksi.

Tekstin nerokkuus – ja sen vaarallisuus rakentavalle keskustelulle – piilee siinä, että se paketoi kulttuurisodan "terveen järjen" muotoon. Se asettaa lukijalle ansan: jos puolustat Anna Abreuta tai Helsingin kasvisruokapäivää, asettaudut samalla Suomen huoltovarmuutta ja maanviljelijöiden elantoa vastaan.

Appelsin onnistui siirtämään keskustelun fysikaalisista faktoista ja tilastoista tunteisiin ja vastakkainasetteluun. Myynnin ja Appelsinin uran kannalta hyvä. Isänmaan yhtenäisyyden kannalta huono. Olen kirjoittanut aiheesta: Kuinka Suomi polarisoituu.

Appelsin lopettaa kolumninsa: "Ehkä on epäreilua toivoa Abreun ajattelevan tätä isoa kuvaa. Mutta Suomen pääkaupungilta sitä on lupa vaatia."

Nyt lopetan omani: Ehkä on epäreilua toivoa satunnaisten somekommentoijien ajattelevan tutkimuksia, tilastoja ja fysikaalisia faktoja kirjoituksissaan. Mutta Suomen suurimman verkkomedian päätoimittajalta sitä on lupa vaatia.

Suomalaisia on sanottu insinöörikansaksi. Olemme nykyään tunnekansa.